Vuonna 2015 tuli voimaan säännös velan lopullisesta vanhentumisesta, joka lasketaan velan erääntymisestä. Ennen säännöksen lopullista voimaantuloa 1.1.2020 velkoja saattoi pidentää velan perintää määräämättömän ajan. Lain mukaan yksityishenkilön sopimukseen perustuva rahavelka, kuten esimerkiksi kulutusluotto, lehtitilaus, vuokravelka tai puhelinlasku, vanhentuu viimeistään, kun velan erääntymisestä on kulunut 20 vuotta. Jos velkoja on yksityishenkilö, vanhentumisaika on 25 vuotta. Ulosotossa ei kuitenkaan oteta automaattisesti huomioon velan erääntymisestä laskettavaa vanhentumista, vaan velallisen on vedottava siihen ja esitettävä erääntymisestä selvitys. 

Lakia sovelletaan myös ennen lain voimaantuloa erääntyneisiin velkoihin siten, että 1.1.2000 tai sitä ennen erääntyneet velat vanhenevat 1.1.2020 al vaikka ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuus (15 v/20 v) ei olisi päättynyt. 

Ilmainen ja maksuton alkuselvitys yhteyslomakkeen kautta ! 

Ulosoton yleiset periaatteet (HE 71/2018) 

Ulosottomenettelyä ohjaa yleisesti ulosottokaaren 1 luvun 19 §:ssä säädetty asianmukaisuuden vaatimus. Ulosottoviranomaisten tulee toimia virkatehtävissään asianmukaisesti ja puolueettomasti. Ulosottoviranomaisilla on suhteellisen laajat toimivaltuudet, ja he käyttävät täytäntöönpanotehtävissä lain suomaa harkintavaltaa. Asianmukaisuuden vaatimus edellyttää muun muassa sitä, että harkintavaltaa tulee käyttää samankaltaisissa tapauksissa yhdenmukaisin kriteerein. Puolueettomuus taas tarkoittaa sitä, että ulosottomiehen tulee suhtautua tasapuolisesti velalliseen ja velkojaan ja kohdella yhdenvertaisesti velallisen useita eri velkojia. Ulosotossa pyritään mahdollisimman joutuisaan ja tehokkaaseen täytäntöönpanoon. Nämä periaatteet palvelevat ennen muuta hakijan odotuksia, mutta täytäntöönpanon viipyminen ei usein ole velallisenkaan edun mukaista muun muassa lisääntyvien viivästyskorkojen takia. Ulosottomenettelyn tehokkuudella on myös yleisempää yhteiskunnallista vaikutusta ulosoton uskottavuuden ja luottoyhteiskunnan toimivuuden kannalta. Tehokkuuteen ei ulosotossa kuitenkaan pyritä keinolla millä hyvänsä, vaan vastapainona täytäntöönpanossa tulee huomioida myös tarkoituksenmukaisuus-, suhteellisuus- ja kohtuullisuusperiaatteet. Suhteellisuusperiaate tarkoittaa sitä, että täytäntöönpanolla ei saa aiheuttaa vastaajalle tai sivulliselle suurempaa haittaa kuin täytäntöönpanon tarkoitus vaatii. Lisäksi täytäntöönpanotoimen tulee olla oikeasuhtainen, mitä ilmentää myös turhan ulosmittauksen kielto. Ulosmittauksen kohtuullisuus ilmenee useissa ulosottokaaren säännöksissä: ulosmittauskiellot, erottamisetu, ulosmittausjärjestys, suojaosuudet ja palkan ulosmittauksen helpotukset, joita ovat muun muassa vapaakuukaudet ja heikentyneen maksukyvyn huomioiminen. 

Lisätietoja ja ohjeita vanhentuneen tai kohtuuttoman ulosottovelan kohtuullistamiseksi tai mitätöimiseksi saat soittamalla velkaneuvontaan numeroon 0600 0 60010 (1,79 euroa/min). 

Yhtenä asianmukaisuuden ilmentymänä ulosottokaaren 1 luvun 20 §:ssä on säädetty ulosoton avoimuuden vaatimuksesta. Avoimuus tarkoittaa sitä, että asianosaiselle annetaan riittävästi tietoja silloin, kun niiden antamiselle ei ole estettä. Tietoja on annettava ensinnäkin asianosaisen pyynnöstä, mutta myös omatoimisesti, jos ulosottomies havaitsee tilanteen tätä vaativan. Erityisesti säännöksessä on mainittu velallisen informointi oikeudesta pyytää ulosoton määrän rajoittamista. Ulosotto käynnistyy vain hakijan hakemuksesta. Hakija voi peruuttaa hakemuksensa sekä pyytää täytäntöönpanon rajoittamista. Ulosottomenettely on virallistoimintoista, jolla tarkoitetaan sitä, että ulosottoprosessi etenee ulosottolähtöisesti, eikä asianosaisilla ole lähtökohtaisesti määräämisvaltaa ulosottomenettelyn kulkuun. Toiseksi virallistoimintoisuuteen liittyy se, että ensisijaisesti ulosottomies hankkii ulosottomenettelyssä tarvittavan selvityksen. Ulosottoviranomaisella ei ole oikeutta tutkia ulosottoperusteen sisällön oikeellisuutta (tutkimiskielto) materiaalisten eikä prosessuaalistenkaan kysymysten osalta. Hakemusvaiheessa ulosottomiehen tutkimisvelvollisuus rajoittuu pääsääntöisesti siihen, onko saatava tai muu oikeus vanhentunut tai muutoin lakannut. Ulosotossa noudatetaan niin sanottua attraktioperiaatetta, mikä tarkoittaa sitä, että ulosottomies ratkaisee itse täytäntöönpanossa esiin nousevat kysymykset. Tämä koskee sekä ulosotto-oikeudellisia kysymyksiä että aineellisoikeudellisia kysymyksiä. 

VELKAPUHELIN: 0600 0 60010 (1,79 euroa/min). 

Ulosmitattava palkka määritellään ulosottokaaren (705/2007) 4 luvun 2 §:ssä. Palkalla tarkoitetaan kaikenlaista palkkaa, palkkiota, luontoisetua sekä muuta etuutta ja korvausta, joka saadaan työ- tai virkasuhteessa, samoin kuin ennakkoperintälain (1118/1996) 13 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua muuta etuutta. Palkkaa koskevia säännöksiä sovelletaan myös eläkkeeseen sekä sairauspäivärahaan ja muihin sellaisiin palkan sijasta maksettaviin toimeentuloetuuksiin ja korvauksiin, joiden ulosmittaamista ei ole laissa kielletty. Säännöksen perusteella palkan tavoin ulosmitataan esimerkiksi työ- tai muu ansaintaeläke, ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha, sairauspäiväraha sekä äitiys-, isyys- ja vanhempainraha. Ulosottokaaren 4 luvun 19 §:ssä säädetyn ulosmittauskiellon piiriin kuuluvat muun muassa eläke- tai sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyyn tarkoitukseen myönnetyt avustukset ja kustannukset, kuten toimeentulotuki, elatustuki, asumistuki ja lapsilisä. Näitä eriä ei oteta huomioon mainitun luvun 45 §:n mukaisessa tulopohjan laskemisessa. Ulosottokaaressa olevan yleisen ulosmittauskiellon lisäksi eläke- ja sosiaalilainsäädännössä on säädetty useita erityisiä ulosmittauskieltoja. Niiden nojalla ulosmittauskelvottomia ovat muun muassa pääsääntöisesti kansaneläke (kansaneläkelain, 568/2007, 111 §) sekä työttömän peruspäiväraha ja työmarkkinatuki (työttömyysturvalain, 1290/2002, 11 luvun 15 §). Tällaiset muualla lainsäädännössä ulosmittauskelvottomiksi säädetyt etuudet otetaan huomioon ulosottokaaren 4 luvun 45 §:n mukaisessa tulopohjan laskemisessa. Tulopohjaan kuuluvat kaikki velallisen saamat palkat ja luontoisedut sekä ulosmittauskelpoiset ja ulosmittauskelvottomat eläkkeet ja muut palkan sijasta maksettavat toimeentuloetuudet. Tulopohjaan eivät kuulu esimerkiksi edellä mainitut 4 luvun 19 §:n mukaiset avustukset, korvaukset tai muut varat taikka korvaus, joka suoritetaan kivusta, särystä tai muusta tilapäisestä haitasta, pysyvästä haitasta tai kärsimyksestä. Tulopohjasta vähennetään veron ennakonpidätys sekä velallisen maksettava työeläkemaksu ja työttömyysvakuutusmaksu. Ulosottokaaren 4 luvun 48—55 §:ssä säädetään siitä määrästä, joka tulopohjasta ulosmitataan. Suojaosuudella tarkoitetaan määrää, joka velalliselle on aina jätettävä. Suojaosuuden suuruus määritellään laissa, ja se muuttuu vuosittain kansaneläkeindeksin muutoksia vastaavasti. Euromäärät vahvistetaan vuosittain oikeusministeriön asetuksella. Suojaosuuden päiväkohtainen määrä vuonna 2017 on velallisen itsensä osalta 22,41 euroa ja hänen elatuksensa varassa olevan puolison, oman lapsen ja puolison lapsen osalta 8,04 euroa. Suojaosuus lasketaan kuukaudessa 30 päivältä, joten kuukausittainen suojaosuus on velallisen itsensä osalta 672,30 euroa ja tämän lisäksi 241,20 euroa kunkin velallisen elatuksen varassa olevan henkilön osalta. Palkan ulosmittauksen säännönmukainen määrä määräytyy portaittain siten, että pienituloisilta ulosmitataan suhteellisesti vähemmän kuin suurituloisilta. Jos velallisen nettopalkka on enintään suojaosuuden suuruinen, sitä ei ulosmitata lainkaan. Jos nettopalkka ylittää suojaosuuden enintään kaksinkertaisesti, sovelletaan niin sanottua tulorajaulosmittausta. Tällöin ulosmittaamatta jätetään suojaosuuden lisäksi yksi kolmasosa suojaosuuden ylittävästä nettopalkan osasta. Jos nettopalkka on suurempi kuin kaksi kertaa suojaosuus, ulosmitataan yksi kolmasosa nettopalkasta. Vuonna 2017 tällainen yhden kolmasosan ulosmittaus alkaa nettotulojen ylittäessä 1344,60 euroa, jos velallisen elatuksen varassa ei ole yhtään henkilöä. Ankarin ulosmittausluokka koskee velallisia, joiden nettopalkka on suurempi kuin neljä kertaa suojaosuuden määrä. Tällöin ulosmitataan yksi kolmasosa siitä palkanosasta, joka vastaa neljä kertaa velallisen suojaosuuden määrää, ja lisäksi neljä viidesosaa sen ylittävästä palkanosasta. Palkasta ulosmitataan kuitenkin enintään puolet. 

Palkan ulosmittaamiseen liittyy eräitä ulosottovelalliselle myönnettäviä helpotuksia, kuten vuonna 1997 käyttöön otettu vapaakuukausijärjestelmä. Vapaakuukaudella tarkoitetaan ulosmittauksen keskeyttämistä määräajaksi ulosmittauksen jatkuttua yhtäjaksoisesti tai lähes yhtäjaksoisesti vuoden. Vapaakuukausista säädetään ulosottokaaren 4 luvun 52—53 §:ssä. Velalliselle on tulorajaulosmittauksessa annettava vuosittain kaksi vapaakuukautta viran puolesta. Kaikki velalliset voivat pyynnöstä saada vapaakuukausia enintään kolme vuosittain. Edellytyksenä on, että velallisen välttämättömät asumiskustannukset tai muut elinkustannukset ovat hänelle ulosmittauksen jälkeen jäävään määrään nähden korkeat tai että vapaakuukausien myöntämiseen on erityinen syy, kuten tärkeä kertahankinta ( HE 13/2005 vp, s. 83). Myös tulorajaulosmittauksen piirissä olevalle velalliselle voidaan mainituilla perusteilla antaa vuodessa kolmas vapaakuukausi säännönmukaisen kahden lisäksi. Vuonna 2006 otettiin käyttöön mahdollisuus lykätä palkan ulosmittausta työttömyyden jälkeen. Mahdollisuudesta säädetään nykyisin ulosottokaaren 4 luvun 51 §:n 2 momentissa, jonka mukaan jos velallinen on ennen ulosmittausta ollut pitkään työttömänä, palkan ulosmittausta voidaan lykätä, jollei hakijan maksunsaanti olennaisesti vaarannu. Lykkäystä voidaan antaa enintään neljä kuukautta laskettuna työsuhteen alkamisesta. Säännöksen perustelujen mukaan se, mitä voidaan pitää pitkänä työttömyytenä, voi jossakin määrin vaihdella kunkin velallisen olosuhteiden mukaan, mutta ainakin yli vuoden kestänyttä työttömyyttä voitaisiin jo yleensä pitää pitkään jatkuneena. Perustelujen mukaan hakijan maksunsaanti ei saisi olennaisesti vaarantua, eikä lykkäystä voitaisi antaa esimerkiksi, jos on perusteita epäillä, että velallinen lopettaa työsuhteen sen jälkeen, kun lykkäys päättyy. Lykkäystä voitaisiin antaa velallisen pyynnöstä tai viran puolesta. ( HE 13/2005 vp, s. 82.) Lykkäyksen pituutta harkittaessa olisi kiinnitettävä huomiota velallisen olosuhteisiin, muun muassa työttömyyden kestoon. Toisaalta olisi otettava huomioon, millainen kertymä lykkäyksen jälkeen hakijalle on odotettavissa. Jos kyseessä on vain lyhytaikainen sijaisuus, myös mahdollisen lykkäyksen tulisi olla lyhyt. ( HE 13/2005 vp, s. 83.) Jos palkan ulosmittaus toimitetaan juoksevan tai erääntyneen elatusavun taikka elatusavun ja muun saatavan perimiseksi, velalliselle voidaan antaa vapaakuukausia tai 4 luvun 51 §:n 2 momentissa tarkoitettu lykkäys vain painavasta syystä (ulosottokaaren 4 luvun 54 §:n 2 momentti). Ulosottokaaren 4 luvun 51 §:n 1 momentin mukaan, jos velallisen maksukyky on sairauden, työttömyyden, velallisen maksaman elatusavun tai muun erityisen syyn vuoksi olennaisesti heikentynyt, palkasta ulosmitataan toistaiseksi tai määrättynä aikana säännönmukaista pienempi määrä. Säännöksen perusteluissa on työttömyyden osalta todettu, että se voi olla alentamisperuste erityisesti silloin, kun velallisella on vain pätkätöitä. Toisiaan seuraavat työllisyys- ja työttömyysjaksot saattavat tällöin olla niin lyhyitä, etteivät perusteet vapaakuukausien myöntämiseen tai työttömyyden jälkeisen lykkäyksen myöntämiseen täyty. Perustelujen mukaan ulosottomiehen olisi sovellettava säännöstä viran puolesta, joskaan ulosottomiehellä ei yleensä ole tietoa erityisestä syystä, ellei velallinen itse ilmoita siitä. ( HE 13/2005 vp, s. 82.)